Suur-Seudun Osuuskauppa SSO valmistautuu ottamaan vastaan
kaksi Suomen Sparin myymälää ja 20 uutta kaupan osaajaa.

Pirjo Nurminen ja Sari Danielsson perehdyttävät Marjatta
Hakulista ja Irja Helvaa Salen toimintaan. |
– Tutustuminen toinen
toisiimme, osuuskauppaan ja sen toimintatapoihin on
aloitettu. Ryhmäpäällikkömme ovat vierailleet uusissa
yksiköissä viemisinään tietoa SSO:sta, asiakasomistajuudesta
ja henkilökuntaeduista. Kysymyksiin on haettu ja annettu
vastauksia infotilaisuuksissa ja muissa tapaamisissa,
osuuskaupan viestinnästä vastaava ryhmäpäällikkö Pirjo
Nurminen kertoo.
Nurminen korostaa avoimen viestinnän merkitystä
muutostilanteessa.
- Koskaan ei voi kertoa liikaa. Tämän opimme, kun Salon
Seudun Osuuskauppa ja Osuuskauppa Seutu fuusioituivat vuonna
2002. |
Monia mahdollisuuksia
Kun yritys myydään uudelle omistajalle, tilanteeseen liittyy
monenlaisia tunteita. S-ryhmässä asioita on pyritty hoitamaan
vastuullisesti ja kaikki inhimilliset näkökohdat huomioiden.
– Ilmapiiri Spar-myymälöissä on ollut ilahduttavan positiivinen,
aluepäällikkö
Sari Danielsson sanoo.
– Ihmiset ovat helpottuneita, kun epävarmuus tulevasta on
poistunut. Vähitellen vahvistuu myös käsitys siitä, että
osuuskauppa on iso työnantaja, joka antaa hyvät mahdollisuudet
esimerkiksi kouluttautumiseen ja urakiertoon, toimialajohtaja
Heikki Vottonen miettii.
Vottosen sanoille antavat katetta myös tutkimukset, joita on
tehty alueen yritysten työnantajamielikuvista. Niissä SSO on
koettu ihmiskasvoiseksi ja empaattiseksi yritykseksi.
Töitäkin osuuskaupassa riittää.
– SSO on kovassa kasvuvauhdissa. Päivittäistavarakauppaa
vahvistavat Sale-myymälöiksi muuttuvien Sparien lisäksi uusi
Tyrninharjun S-market ja syksyllä 2007 avattava uusi Lohjan
Prisma. Salossa Plazan kakkosvaihe on harjakorkeudessa
kesäkuussa, Vottonen luettelee.
Aina on pärjätty
Koulutukset osuuskaupan toimintatapoihin ja järjestelmiin
aloitetaan välittömästi yhteistyössä S-ryhmän koulutuskeskuksen
Jollas Instituutin kanssa.
Sari Danielsson uskoo, että kaikki sujuu hienosti, ovathan
sparilaiset kokeneita kaupan tekijöitä.
– Varsinainen työ tuskin kovin paljon muuttuu, tilaus- ja
kassajärjestelmissä lienevät ne suurimmat erot, Spar Perttelin
myymäläpäällikkö
Marjatta Hakulinen miettii.
– Monessa mylläkässä on oltu, ja aina pärjätty, vakuuttaa myös
myyjä
Irja Helva.
– Tunnelmat ovat nyt rauhalliset. Asiakkaat sen sijaan kyselevät
kovasti, koska myymälämuutokset alkavat. Aika moni on
kiinnostunut, koska S-Etukortti alkaa käydä tässä myymälässä,
Hakulinen hymyilee.